Budjettiterveiset tien päältä
”Laiska töitään luettelee” kuuluu sanonta, mutta olkoon menneeksi tämän kerran. Taidan olla junassa jossain Toijalan tienoilla. Yöksi Turkuun vaihtamaan vaatteita ja aamuviideltä kohti Helsinkiä. Puolueen talous- ja työllisyysryhmän kokouksen jälkeen takaisin Kuopioon ylimääräiseen valtuustoryhmään ja työväenyhdistyksen syyskokoukseen. Tässä suhteessa en kadehdi ammattipoliitikkoja, joiden tahti on vielä paljon kovempi. Syy hässäkälle on etupäässä se, että tällä ja ensiviikolla huipentuu Kuopion talousarviokeskustelu ja viikonloppuna punnitaan allekirjoittaneen kannatus demaripiirin puheenjohtajakisassa Leppävirralla. Päivän ylivoimaisesti informatiivisin tapahtuma oli kuitenkin kahden tunnin vierailu Niiralan päiväkotiin, johon sisältyi ruokailu lasten kanssa. Se auttoi hahmottamaan säästöjen vaikutuksia. Mitä tästä budjetista ja säästämisestä pitäisi sitten ajatella? Minulle ongelma on se, että säästökohteita ei ole nimetty tai jos onkin, niin niistä moni ei ole todellinen. Kyseessä ovat toimialojen ns. varjoesitykset, joista on viime aikoina revitty otsikoita. Monet esityksistä ovat sellaisia, että budjettiylitys tulee ja varmasti. Monet valtuutetut kokevat, etteivät tiedä, miten tämä budjettipäätös vaikuttaa palvelutasoon. Koska palvelutasoa määrittävää lakia ei voi rikkoa, miksi teemme budjetin, jonka tiedämme varmuudella menevän pitkäksi? Vastapuoli sanoo, että pitää luoda budjettipainetta. SDP: n väläyttämän kolmen miljoonan lisäysesityksen ydin on, että sen avulla suoritetaan priorisointi. Jos budjetti menee joka tapauksessa pitkäksi, niin eikö kaupunginvaltuuston pitäisi pyrkiä vaikuttamaan, miten tämä ylitys muodostuu? Lisärahalla merkitään keskeisimmät palvelut. Sitähän priorisointi on. Jos tässä ei olla tarkkana, niin kaupunginvaltuusto pelaa itsensä ulos. Ja kyllä toimialoille jää budjettipainetta lisäyksen jälkeenkin aivan tarpeeksi. Kolme miljoonaa euroa on erityisesti tässä ajassa paljon rahaa. Siksi sitä ei saa jakaa ilmaiseksi, vaan sen avulla pitää luoda kannustin muutokseen. Rahan tarkoitus on saada aikaan etenkin kahdella suurimmalla toimialalla muutoksia tavassa, jolla palvelut tuotetaan. Tämä voi kuulostaa älyttömältä, mutta muutoksella on aina oma hintansa. Ennaltaehkäisy maksaa, eikä muutosta voi tehdä veitsi kurkulla, koska laki tulee vastaan peruspalveluiden tasossa hyvin äkkiä. Eli toimialoja pitää tulla muutamissa asioissa vastaan, jotta siellä saadaan tarvittava muutos käyntiin. Jos vastaan ei tulla, niin lautakunnissa lyödään hanskat tiskiin ja annetaan budjetin mennä yli siksi, että jokainen lautakunnan jäsen pitää juuri omaa alaansa kaikkein tärkeimpänä, mikä kuuluu jollakin tavalla ihmisluontoon. Halu rakentavien ja vastuullisten säästöesitysten tekemiseen lautakunnassa ei tule ensi keväänä olemaan mainittava. Kyse on siis kannustimista. Voisiko kompromissi löytyä siitä, että kaupunginhallituksen alla olevaa mm. ennaltaehkäisyyn käytettävää kehittämisrahaa kasvatetaan sen sijaan, että raha annetaan suoraan toimialojen katteeseen? Otetaanpa esimerkiksi päivähoito. Jos meillä olisi käytössämme pieni alkupääoma, niin lapsen lähipäiväkodissa voitaisiin tarjota yhdessä kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen kanssa kevyttä avointa päiväkotitoimintaa. Tämä kannustaisi mm. työttömäksi jääneitä vanhempia hoitamaan lastaan enemmän kotona ilman pelkoa tutun päivähoitopaikan menettämisestä. Sama raha saataisiin moneen kertaan pois raskaammasta kokopäivähoidosta. Mutta tämäkin vaatii alkusysäyksen, joka maksaa. Ja tästä lisäysesityksessä on minun mielestäni kyse. Teknisellä toimella ei ole varaa ostaa energiansäästölamppuja. Jos mennään liian tiukalle, meillä ei ole varaa edes säästää. |