Tässä on Kortteen Niko!Olen Turun yliopiston kansantaloustieteen opiskelija ja kuopiolainen kaupunginvaltuutettu. Kesäisin toimin asfalttimiehenä. Talouden ja käytännön työelämän tuntemus yhdistettynä sosialidemokraattiseen arvomaailmaan luovat tasapainoisen pohjan politiikanteolle. Musiikkiharrastuksiini suhtaudun suurimmalla intohimolla. Soitan kitaraa kuopiolaisessa rockabillybändissä The Heebie's Jeebie sekä tanssin. Ykköslaji on Lindy Hop, joka on swing-musiikkiin tanssittava ratkiriemukas paritanssi. Kuntoilupuoli onkin sitten pragmaattisempaa: sulkapalloa ja tennistä. Sitten ovat toki nämä politiikantekijälle jo lähes lakisääteiset lukeminen, lenkkeily ja järjestötoiminta. Kortteen suku on lähtöisin Karjalan kannakselta Kaukolasta Kortteensalmen kylältä. Tarinan mukaan kylälle tuli ruotsalainen tynnyrintekijä, joka jäi maataloon kotivävyksi ja siitä katsotaan suvun alkaneen. Isäni lähti Karjalasta puolivuotiaana evakkoon mummonsa kanssa. Äiti jäi kuljettamaan karjaa 11 vuotta vanhemman veljen kanssa. Evakkomatka alkoi juhannusviikolla ja perheenjäsenet tapasivat toisensa elokuussa Parkanon yhteiskoulun portailla. Perhe asettui lopulta Pielavedelle ja siirtyi myöhemmin Kuopioon, jossa olen varttunut. Äitini suku on puolestaan Venäjältä ja olenkin syntynyt kaksoiskansalaisena Leningradissa, jossa asuin puolivuotiaaksi asti. Olen toisaalta nähnyt miten venäläiseen maahanmuuttajaan, omaan äitiini, ja oleskelulupaa hakeneisiin isovanhempiini on suhtauduttu. Toisaalta olen päässyt osalliseksi rikkaaseen venäläiseen kulttuuriin ja kieleen. Äitini vanhemmat tapasivat Leningradissa orpokodissa. Ukkini lähti 18-vuotiaana sotaan ja meni koko Euroopan halki aina Berliiniin saakka. Mummoni selvisi Leningradin piirityksessä viisisataa päivää ja he tapasivat sodan jälkeen uudestaan saman orpokodin rappusilla ja olivat yhdessä Mummoni kuolemaan asti. Näiden läheisten ihmisten opettama tinkimätön, mutta uskomattoman positiivinen elämänasenne on minun ohjenuorani. Niko Korte |

Facebook
Bambuser
Twitter
Demarinuoret
SDP
SONK
PES
ECOSY
Kuopion TY
The Heebie's Jeebie
